Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2012.

So far so good

Kuva
Tämä viikko näyttää puolessa välissä mentäessä oikein kohtuulliselta koiraviikolta. Tsaban maha alkaa olla parempi ja Rássi on urakoinut kahdet hakuharkat, tottista ja n. 500 m metsäjäljen kapuloineen. Viikonlopuksi tälläämme pelkin kanssa itsemme leirille jälkipuuhiin. Tsabba jää kotiin.

Lapinkoiran maha on tosiaan historiallisesti varmaan ekaa kertaa elämässään epäkunnossa. Tsabba söi (oletettuun) hammasjuuripaiseeseen kaksi Clindabuc -kuuria ja Norocarpit päälle. Paise lähti, mutta tuju lääke vei mahasta ne tarpeellisetkin bakteerit ja oli jo ennalta tiettävästi kova rasitus. Vaikka annoin piimää lääkkeen kanssa, suositusta reilumpi lääkeannostus veti koiran vesiripulille. Eläinlääkäri ei halunnut lähteä hammasta poistamaan, koska P4 puuttuminen muuttaisi purennan vinoksi. Olin aivan samalla linjalla. Nyt Canikurin, riisin ja sein avulla ollaan pikkuhiljaa päästy lähemmäs normaalitilannetta vatsan kanssa. Tuntuu jotenkin epätodelliselta, kun Tsaballa on aina ollut rautainen maha, j…

Nenästelyä

Kuva
Pihalle neljä kasaa vääriä tunnarikapuloita ja jokaiseen oma (koemaisesti) hetken kädessä hinkattu kapula. Siitä kaksi kierrosta oman etsintää, tuloksena 7/8 oikein. Välimatka lyhyt, noin 2 metriä. Palkkana aamuruokaa eli kuivia nappuloita kourasta. Tarkoitus oli hakea oikeaa tunnetilaa lähestyvään kokeeseen, ja varsin tyytyväinen olen. Vääränkin Rássi toi räjäyttämättä kaikkia palikoita paikoiltaan, mikä sinänsä on jo hyvä asia. Muuten väärän kapulan tuontireissulla taisi kuitenkin olla liian kiire. Epäonnistunut tunnari näistä järjestyksessä toinen.

Tsabba ei tehnyt tunnaria, vaan pikkujäljeltä keppi-ilmaisua, mikä sinänsä on sille helppo harjoitus. Otan sille tunnarikasarundin illemmalla, jolloin toivon sillä olevan oikein kunnon nälän :)

Viikonloppuna on käyty myös kahteen kertaan esineruututreeneissä vierailla esineillä. Kolme ruutua noin 50 m pitkiä, ja vaihtelevan kapeita. Kaikissa on ollut esineitä edessä, keskellä ja takana. Edestä löytyy aivan varmasti kaikki (myös sinne ma…

Esineitä ruudusta

Kuva
Sateisen ja kolean päivän kunniaksi kävimme ensin metsälenkillä ja sitten teimme "kesän" ensimmäisen varsinaisen esineruututreenin. Kapea ja pitkä kaistale. Rássi huuteli autosta jo minun touhuillessa ruudunrakennuksessa, joten päästin sen ekana pahasta. Seurautin autosta ruudulle, kohtuu hyvä. Paikka pysyi, pää pyöri maastoja haistellen. Perusasento, ja esine kerrallaan kaikki tavara ylös ripeässä tahdissa. Pysyi alueella. Miinuksena Kinder-palluroitten pureskelu luovutusasennossa, molemmat hajosivat ennen päätymistään minulle käteen. Pantaa ja hanskaa ei pureskellut.

Myös Tsabba seuraili autosta ruudulle. Kaksi ekaa esinettä nousi oikein mallikkaasti, hanska ja pallo. Sitten alkoi olla työlästä. Tsabba mm. pissasi ruutuun ja lähti haakuilemaan ruudusta ulos molemmilta sivuilta oikein reilusti. Avustin kävelemällä itse lähemmäs pikkupalleroita ja innostamalla "etsi"-käskyllä takaisin työn ääreen. Kinder-pallura nousikin hyvin. Ongelmaksi muodostui panta, jota Tsa…