Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2012.

Juu, vi tror på sommaren! And the living is easy :)

Kuva
Tänään tottistelemassa ja uimassa. Sama kaava kuin ennenkin, vain belgi ui ja lappalaiset kastuu polviin asti. Rássin tottikset muuten ok, eteenmeno vähän sinne päin ja luoksarissa Rássi yllättäen ennakoi tokoluoksarin stoppia. Eteenmenossa yritti etsiä silmillä palkkaa kentän takarajasta ja samalla jänisloikilla eteni oikealle kaartaen kohti kentän reunaa. Seuraavat tottikset ovat täynnä vauhtiluoksaria ja eteenmenoon tällätään purutyyny kentän reunaan. Josko sieltä löytyisi kiirettä oikeaan paikkaan.

Tsabbaa ei napannut vaihteeksi yhtään. Otettiin sitten vain noudot telineillä ja metskulla, koska niihin sitä ei tarvitse erikseen maanitella. Pikkuseuruut ja pallopalkka. Pallokin olisi sitten jäänyt kentälle, ei olisi kehannut enää palauttaa mulle. No joo, uintireissulla se touhusi kyllä oikein virkeänä omiaan. Autolle palasi kaulakarvat mustina, kun oli nuohonnut tulipaikan etsi itse ravintosi- periaatteella. Laavulle oli joku jättänyt makkarankuoria ja nekin ketterä lappalainen (en…

Kaikkia kans

Kuva
Rássi kävi tässä päivänä eräänä tottistelemassa briardi Rastan kanssa Sipan kentällä. Otettiin vähän koetyyppistä settiä mahdollinen kokeisiin ilmoittautuminen mielessä. Paikkamakuu oli hyvä, vaikka noutojen kohdalla Rássin kaula nousi kuin joutsenella ikään. Tottis muuten ok, paitsi kapulan pyörittelyä, ja eteenmeno lähti huonosti.

Tottiksen jälkeen vuorossa oli Minnan talloma niinikään koetyyppinen jälki, krepit kuitenkin kulmissa ja kepeillä. Rássi oli todella hyvässä tunnetilassa janalle lähdettäessä. Siltikin takajälki, jolta sujuvasti käännähdimme oikeaan suuntaan. Jälki oli aika hyvä, kepeistä yksi tosin olisi jäänyt. Loppua kohti homma parani kuin sian juoksu ja toinen kulma oli oikein siisti ja sujuva. Liinan käyttöön on jotenkin hankala oppia (liikaa asioita tapahtuu yhtaikaa ja koirakin etenee koko ajan...), ja kaiken kukkuraksi kumahdin kerran kumoonkin Rássin perässä hilputellessani. Onneksi pisteitä jaetaan löydetyistä kepeistä, ei taiteellisesta vaikutelmasta...

Jotta …

Haku kuvina

Kuva
Ansku oli hakureeneissä mukana hovikuvaajana, ja hienot kuvasarjat kuvasikin. Kaikki kuvat siis Anna-Leena Nordberg.







Rovaniemellä viikonlopun leirillä hakukouluttajana vieraillut Reija Nieminen toi uusia ideoita meidänkin hakutreeneihin. Enemmän yllätyksiä treeneihin, karkaavia maalimiehiä eli jäniksiä, ja muuta vaihtelua, sekä tunnollista risteilyn opettamista. Tervetullutta ajattelun aihetta!

Toko VOI, naps!

Sateinen Tornio tarjosi kosteat puitteet Rássin toko voi-luokan korkkaukselle. Belgillä on karvanlähtö ja ohjaajan märät kädet olivat lähtemättömästi karvakuorrutuksessa. Aika vinkeää kätellä tuomaria :)

Onnistumiset ensin:
-loistava tunnari palautuksen pientä kapulan pureskelua lukuunottamatta
-täydellinen ruutu takarajalle
-erinomainen seuruu, tuomarin sanoin "tällaista harvoin näkee". Itsehän en sitä nähnytkään joten Alluun luotan ;)
-innokkaat noudot, joista laukkapalautukset
-hyvät kaket, joista yksi m-i hieman matalampi
-sähäkkä luoksari jäätävällä stopilla

Epäonnistumiset:
-paikkamakuun tunnetilassa täydellinen epäonnistuminen. Ikinä koskaan en ole paikkamakuuseen vienyt niin levotonta koiraa. Rássi hyppi jopa tuomaria vasten juoksutarkastuksessa.
-liikkeestä istumisessa en keskittynyt tarpeeksi ja toisaalta olin jo matkalla Tornioon tullut siihen tulokseen, että liikkeestä istumisen se seisoo. Kyseessä siis ns. varma liike. Oli käynyt istumassa ja noussut seisomaan, …