Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2012.

Säädetään tunnaria eli pahat palikat

Kuva
Nykytilanne: "kyllä se kotona osaa", virheettä ja useita toistoja peräjälkeen
Ongelma: hallilla liikkurin kanssa vire nousee, kapulat tippuvat suusta, tulee kiire ja vääräkin nousee rapatessa
Suunnitelma kotitunnari: nostetaan maltillisesti virettä, vaaditaan oikeaa suoritusta
Suunnitelma hallitunnari: Suvin arvokkaalla avustuksella useita toistoja, aluksi lähempää ja helpommin, hivuttamalla kohti varmempaa suoritusta
Motto: toistoilla tie toivottuun tunnelmaan

Vaihe1 tänään hallilla: olikohan 4 tai 5 toistoa ensin kahdella, sitten kolmella kapulalla, edettiin huonosta vähän parempaan suoritukseen. Aloitettiin miniseuruutuksella, vire hyvin korkealla, lopetettiin suht hyvään tunnariin jossa noin 3 metristä koira haki rauhallisesti oman (kolmesta) ja palautti suhteellisen nätisti (vähän roikku suupielestä ninku James Deanin sätkä). Olisin vielä ahneuksissani jatkanut, Suvi kehotti lopettamaan siihen. Hyvä näin.

Pikkureissu

Kuva
Viikonlopuksi karautimme Savukoskelle. Perjantaina ennen reissua Rássi kävi yleisellä tokovuorolla häiriössä pitkästä aikaa pikkutreenit. Mulla oli auto pohjasta kiinni lumessa (13. pvä perjantai), joten vähän myöhästyimme treeneistä. Otettiin noutoa ja seuruutusta. Rássi ei ollut ihan parhaimmillaan. Treenien alkupuolella se joutui yllätetyksi, kun nuori bortsu halusi tulla pallopalkkaan osingoille. Rássilla meni pitempi hetki hakiessa hyvää keskittymistä taas, vaikka jatkoin suoriltaan bortsulta seuruutuksella ja palkalla,"ei tässä mitään niin kummallista". Niin ku ei oikein ollukkaan.

Viikonloppuna ei muuten treenattu lainkaan. Sunnuntaina vähän purutyynyä Rássille ja Tsabbakin pääsi palkkautumaan purutyynystä tehytyään suurin piirten viisi askelta hienoa seuraamista. Siitä sitä ei riemua puutu, kun Tsabba "tappaa" pahan purutyynyn, jota pieni lapinkoiratyttö ei siis kerta kaikkiaan voi ottaa kiinni muualta kuin kahvoista...Mutta Tsaban näkökulmasta se ON hyvä l…

"On A Sunday Morning"

Kuva
Erittäin viisas liike sunnuntailta. Videoin koko tunnin treenin ja katselin sen kotona kera muistiinpanovälineiden.   Yksin käpöstellessä ei millään nää kaikkia virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia. Got to train -lista napsahti kasaan alta aikayksikön ja on aika pitkä. Koostin sitten vielä samoilla tulilla pikkupätkän huonolaatuista kuvaa siskolleni Etelä-Suomeen kommenttikierrokselle :) Tässäpä siis sama pätkä huonolaatuista kuvaa. Rássi teki kaikkea mahdollista, Tsabba lähinnä pitää hauskaa pelkällä  lelupalkalla ja samalla torjuu koetilanteissa vaanivaa kehäkoomaa, toivottavasti.  Tsaballe siis treeniajasta noin neljäsosa (seuruut, luoksarin stoppia ja ruutua) ja Rássille loppuaika.

Kuvaterveisiä Pietan penskoilta ja Kennelliitolta

Kuva
Pietan ja Runnun pentuset alkavat olla vähemmän pentusia ja enempi isoja koiria. Ikää 7 kk. Ensin Loihakka Korven Musikki aka Muska -neitokainen :)



Loihakka Korpinmusta aka Jalo
Loihakka Korppi Routsa aka Roku Molemmat pojat kulkevat omatoimisesti ovista eli aukovat lukitsemattomat ovet omien tarpeidensa mukaan. Tähän Kati kyllä totesi, että ei ne emäänsä ole moisessa näppäryydessä tulleet... :D Ex-sijokkini Silipa on harrastanut tätä myös jo nuoresta pitäen. Eli jos pirtissä käy veto, Silipa on mahdollisesti lähtenyt takaovesta ulos.

Lunta on tullut siinä määrin, että torstai-iltana hukkasimme The punaisen narupallon. Rássi etsi sitä urhoollisesti ainakin 10 minuuttia. Ajattelin jo, että ensimmäinen kerta kun Rássilla jää jotain löytämättä. Tänään kuitenkin, plim! Pallo roikkui puussa!! Sieltä haravoin sen takaisin odottavalle yleisölle ja jihuu...




Rássin luustokuvien tulokset tulivat Kennelliitosta, lonkat A/A, kyynärät ja polvet 0/0. Hyvä juttu! Ei siinä mielessä mikään yllätys, e…