Tsekattuja

Hyviä ja huonoja uutisia koiraterveysrintamalta. Ilokseni Loihakka Korpinmustalla on terveiden silmien ja polvien lisäksi myös terve sydän ja terveet kyynärät. Valitettavasti sillä on myös C/D -lonkat. Jalon kohdalla siis jalostussuunnitelmat jäävät ja luovuin jalostusoikeudestani tähän eläväiseen ja avoimeen, nuoreen uroskasvattiini.

Kyllä harmittaa nuo lonkat. Toki emällä on C/C lonkat, isällä B/B, ja indeksejähän ei vielä tämän pentueen alullepanovaiheessa ollut saatavilla. Iitan 2/0 kyynärien lisäksi tuli nyt toisen kerran oman kasvattisijokin kohdalla lunta tupaan. Toivon tietysti, että niiden sisarukset kävisivät tarkastuttamassa luustonsa, ja terveiksi todettaisiin.

Jalon sydämen tarkasti omistaja Pian pyynnöstä Apexilla Andrea Aduli. Jalolla on ollut pieni sivuääni sydämessä, ja Adulin lausunnossa todetaan havaitun "lievä pulmonaaliläpän dysplasia, millä ei vaikutuksia sydämen toimintaan tai verenkiertoon". Ei olisi myöskään ollut mikään este jalostukselle. Eläinlääkäri Andrea Gladulista Apexin sivulla kerrotaan seuraavaa mielenkiintoista tietoa: "Andrea Gladuli (MS (s.a. Cardiology) tekee Animagi-Apexissa ultraäänitutkimukset sydänsairautta epäiltäessä, anestesiatarkastuksissa sekä ns. viralliset sydäntutkimukset jalostuskäyttöä varten. Andrea on työskennellyt pelkästään sydänsairauksien parissa vuodesta 2002 alkaen.
Hän on työskennellyt maailman johtavien kardiologien kanssa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa, sekä johtanut kardiologian osastoa Espanjassa Valencian eläinsairaalassa. Andrean erityismielenkiinnon kohteita ovat rytmihäiriöt ja Holter-tutkimukset (sydänsähkökäyrän pitkäaikaisseuranta) sekä rotutyypilliset sydänsairaudet.".

Jalosta on pidetty erinomaisen hyvää huolta kodissaan, jossa sen elämä jatkuu onnellisissa merkeissä tästä eteen päinkin. Se on muuten ollut perusterve ja allergiaton, ja liikkuu hyvin. Kaiken kaikkiaan jalostukseen käyttämättömyyden merkitys sinänsä yksittäisen, omalle perheelleen tärkeän koiran elämässä on hyvin pieni.

Myös oma Tsabbani on poikkeuksellisesti sairastanut. Tsaballa on ollut korvatulehdus ensimmäistä kertaa elämässään. Kahden viikon lääkekuuri, korvatipat ja maksanmakuiset Rimadyl-kipulääkkeet haettiin apteekista, kun toinen korva alkoi punoittaa ja Tsabba ravisteli sitä. Kipeä korva laskeutui hassusti taitolle, joten kyllä se varmaan koiralle kipeä olikin. Lääkekuuri ja kipulääke purivat kuitenkin nopeasti, eikä korva punoita tai vaivaa enää. Onneksi sekin on ollut koko tähän astisen elämänsä varsin terve koira.

Monenlaisia asioita koirasta tutkitaan joko jalostuskäyttöä ajatellen, tai muista syistä. Tutkitaan terveyttä eläinlääkärillä, todetaan yleinen terveydentila arjessa, otetaan geenitestejä, tutkitaan sukulaisten sairauksia. Paitsi terveys, myös koiran persoona ja luonne vaikuttavat siihen millaista elämä eläinkaverin kanssa on, tai miten sen kanssa voi harrastaa ja mitä. Rássin vein puhtaasta mielenkiinnosta luonnetestiin. Tästä klikkaamalla pääset mukaan lte-tunnelmiin.

Kuten testistä näkee, hauskaa riitti :D Rássi selvitti kaikesta touhottamisestaan huolimatta hyvin nopeasti ja järkevästi pimeän huoneen. Se oli minulle yksittäisenä osa-alueena tärkeä juttu, huomata kuinka sen toiminta on kuitenkin hanskassa. Ja toki normaalistihan Rássi on hallinnassa, eikä pää kolmantena jalkana sinkoamassa mihin haluaa.

Loppuun tuore kuva Loihakka Petäjän Käpälästä eli Varrista, varsinainen hurmuri! (Ja Rovaniemellä on lunta!)

Kuvaaja Joonas Suihkonen



Kommentit

  1. Olipas kiva lukea kuinka hyvä eläinlääkäri tuo Andrea on. Meillä on sydämen sivuäänen vuoksi ens viikolla aika ko eläinlääkärille ja jännittää kovasti

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Passikuvia

Pennut lähenevät viikon ikäpyykkiä