Vettä sataa, pysytään sisällä

Tsabba noutaa pirtissä

Tsaban ja Nukan viime kesän pennusta Varrista saatiin palautetta poroerotusaidalta, ja hienoa sellaista! Poika on kuulemma varsin komea ja touhuilee muina miehinä mukana. Pihallapysyvä, ja riistavapaa. Emän jäniskoirataipumus ei siis ole periytynyt ;) Mukava, kun kasvattaja ei ole liiemmin rohkaissut pennunostajia näyttelyihin, niin koirien päälle ymmärtävä tuttu oli kehoittanut viemään penskaa näyttelyyn. Kyllähän ulkomuotoarvostelukin on mukava saada, ainakin aikuiselta koiralta.

Tsaban ja Nukan penskat ovat nyt vähän reilu puolivuotiaita. Täytyy seurailla minkälaista sakkia ne ovat keväällä täyttäessään vuoden. Iita on sijokkinani tietenkin muutenkin mielenkiinnon kohteena, kunhan saa vähän ikää alle. Pietan ja Runnun lpk-penskoistakin kuuluu hyvää. Hyvinkään veljekset aloittavat Rämäpäät-ryhmässä pentukoulussa :D Suureena haaveena on, että pentue on terve ja saisin toista nartuista jalostuslainaan tulevaisuudessa. Tiedän jo mihin sukuihin yhdistäisin, ja josko niistä saisi vaikka yhden kotiinkin, hups!

Olen pohtinut Tsaban kisavireongelmaa, ja mahdollisesti otan eräästä vinkistä vaarin. Siinä tapauksessa en puhu/viritä sitä mitenkään ennen koetta. Jos se paineistuu innostamisesta, täytyy kai vain tuoda koira paikalle kiinnittämättä siihen mitään huomiota. Paras kisavire ikinä Tsaballa on ollut Kemin ulkokokeessa, johon kieltämättä se sai valmistautua vapaasti, ja saapuikin kehän reunalle muille koirille kommentoiden. En kyllä muista miksi sitä ei sen kummemmin viritelty. Heittelin jotain nakipalasia sille joka tapauksessa. Olisi se ihanaa saada kunnon koesuoritus sillekin vaihteeksi.

Rássi treenailee nyt voi -liikkeitä, mutta ohjaajalla on tokoväsymys. Haluttaisi tehdä kaikkia muuta paitsi tokon ruutuja ja kaukoja. Tulisi edes lunta ja jäätä, niin voisi tehdä lumijälkiä ja treenailla ilmaisuja. Onneksi on kuitenkin lämmin halli!

Kommentit

  1. "Jipii" huutaa täältä tokon kanssaharrastaja jonka koiralla meinaa pikkasen palikat kokeessa loksahtaa väärinpäin. Voittajassa ollaan takuttu ny 2008 vuodesta saakka n. 3 koetta per vuosi eikä ainuttakaan ykköstä ole tullut eikä varmaan tulekkaan. Nyt opetellaan lähinnä kooman selättämistä ja pidetään hauskaa kehässä, meidän molempien kohokohta on yökoe heinäkuussa jossa meillä molemmilla on fiilikset niin katossa että mopo lähtee täysin lapasesta! Parempi kuitenkin ehkä niin päin :) Omaan valmistautumiseen olin kuuntelemassa Alatalon Vappua syksyllä ja ihan mukavia vinkkejä tuli. Itse en siis koe enää olevani koetilanteita jännittävä vaan koiran kisavirettä + kokeen yleistä "kulkua" jännittävä eli jos liikkuri töppää niin koko koe menee multa ihan plörinäksi. Tällähetkellä ei tokossa "uutta" kisaajaa olekkaan tiedossa kun Ruuti Ruttunen on enemmänkin keskittynyt aksapuoleen.

    Meidän tai mun päänhakkaamisia Tuiskun kanssa voi käydä lukasees meidän blogista jos vertaistukea tahtoo ;D parkit.vuodatus.net.

    VastaaPoista
  2. paljon samoja ajatuksia, koiran kisavire on ainoa varsinainen jännityksen aiheuttaja. Ja tosiaankin saa lähteä lapasesta niin paljon ku tuosta ikinä lapasesta lähtee, se on niiin paljon parempi vaihtoehto! Täytyy käydä vertaistukiblogilla kyläilemässä. Periksi en nimittäin anna :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tsekattuja

Passikuvia

Pennut lähenevät viikon ikäpyykkiä