Sekalaisia treenejä

Tarkoituksena hallille mennessäni oli ottaa Rássille hyppytekniikkaa ja Tsaballe pientä tokojuttua. Kokosin hyppytekniikkaa varten esteitä kun huomasin, että hallin remontin vuoksi kepit, putki, keinu ja pussikin olivat ihan siinä hollilla. Pikku ratahan siitä syntyi sitten ja aivan kerta kaikkiaan agitreenit :)

Rássi on Nasten jälkeen ensimmäinen koirani, joka ei ole käynyt ohjatuissa agitreeneissä. Mielestäni sen kyllä näkee sen hypyissä. Tein sille ensin pelkkää suoraa ja kaartuvaa hyppyrataa kuuden jalan väleillä ja matalilla rimoilla. Suoritus parani koko ajan, joten palkaksi se pääsi tekemään (hulluamaan) radan pätkää. Joo, se on nopea, minä en. Käsittämätön on se raivo, jolla Rássi puikkii kepit menemään, vaikka sillä ei mitään palkkaa lopussa näykään, ei ole koskaan ollut. Mutta kun periaatteena on tehdä täysillä se mitään tehdään niin silloin on :) Vasemmalta puolen ohjaus keppeihin ei toimi, kummallakaan koiralla. Vika on siis ilman muuta minussa, liian lähelle keppejä taidan ainakin  tunkea.

Tsabba oli aivan intopinkeänä noin kahden vuoden agitauon jälkeen. Itse asiassa Tsaban viimeinen startti oli muutama kuukausi Kolariin muuton jälkeen, ja silloinkin sen alkurata oli treenitauon jälkeen Tsabaksi tosi nopea. Jonnekin A-esteelle se muistaakseni sitten jäi kontaktille seisoskelemaan ja siihen se vauhtikin hiipui. Mutta kieltämättä nyt keveästi treenaillessa tuntui, että muutamaan viralliseen starttiin sen voisi kyllä treenata. Enempis noin pienen maxin ei tarvitse kisailla.

Hakutreeneissä on käyty noin kuukauden tauon jälkeen kahdesti ja perjantaina tehdään jo toiset treenit tälle viikolle. Rássi on kehittynyt oivaan suuntaan, rullailmaisu on hyvällä mallilla. Pelkän kiintorullan kynnyksellä ollaan, lisää umppareita ja risteilytreeniä täytyy ottaa seuraavaksi. Hallintaan maalimiehellä ollessa täytyy myös kiinnittää huomiota, koskapa se ryntää maalimiehen kimppuun heti minun maalimiehelle suunnatulla "palkka" -sanalla.

Tsabbakin teki kolme suorapalkkamaalia aktivointimielessä. Juoksut lähestyvät ihan aikataulun mukaisesti ainakin Tsaballa, mutta melkoisella varmuudella myös Rássilla. Nehän juoksevat samaan aikaan. Tsabasta lähestyvät juoksut huomaa selvemmin merkkailun vuoksi. Myös hakuradan keskilinjaa autolle palatessa...

Tokossa Tsabba on edelleen keskittynyt aktiiviseen tekemiseen eli treenejä pidennetään ihan vähän kerrallaan, jotta aktiivisuus ei pääse treenissä loppumaan. Hyviä seuraamispätkiä, mutta Tsabba on toisaalta aina ennen juoksuja hyvässä tokopössiksessä. Toisin kuin juoksujen jälkeen :(

Rássin tokoissa on tehty ohjatun suuntia, merkkiä ja kapulan pitoa. Merkki on hyvä, ohjatun suunnat kaipaavat vielä toistoja, ja keskikapulaa ei ole laitettu vielä ollenkaan. Mutta hyvällä mallilla enivei. Tunnareita molemmat ovat tehneet pihatreeneinä. Rássilla ok, Tsaballa ok jos malttaa haistella palikat eikä nappaa ekaa. Tsaban tunnari ei silloin kuitenkaan ole paineessa tehty, vaan enempi vallaton, joten niitä on nyt ollut mukava tehdä. Se pystyy korjaamaan tekemisensä ja suorittamaan reippaasti uuden, onnistuneen tunnarin.

Jälkimetsässä käytiin tekemässä molemmille vain yhdet treenit viime viikolla. Sielläkin pieni tehokoira Tsabba oli innokkaana keppien jäljillä. Se oikein tosissaan etsi kepit vaikka suurimman osan ajasta jäljestikin vähän sivussa jäljeltä tavanomaiseen eleettömään tyyliinsä. Johtuneeko lie juoksukierron ajasta vai mistä, mutta tuollaista jäljestämisen iloa ja keskittymistä en muista Tsaban kohdalla nähneeni kuin ekana jäljestyskesänä. Ja seuraavana kesänähän sainkin paineistettua kaiken ilon sen jäljestämisestä, ja valejäljet alkoivat. Kaksi huonompaa kesää siis välissä ennen kuin tänä keväänä tunnepuoli oli heti alusta parempi. Nyt siis meni oikein kivasti!

Rássille paljon kulmia vähemmän teräviä ja teräviä, jälki kulki rinteessä sekä alempana rehevämmällä maastopohjalla. Oikein hyvä jälki, tosin taas janalta ensin takajälki. Annoin sen itse selvittää takajäljeltä oikeaan suuntaan, en käskenyt takaisin janalle enkä mitään muutakaan. Mutta kepit kaikki hyvällä ilmaisulla ylös, ja kulmat ok.

Soisin juoksujen nyt alkavan ja menevän, niin pääsisi katselemaan kalenterista loppuvuoden ohjelmaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pennut muuttivat omiin koteihinsa

Virallisia

Tsekattuja