torstai 20. heinäkuuta 2017

Uudet kaulapannat ja nimistä





Jos se rapsuttamalla tuo uutuus kaulasta katoais!

Uutuuttaan kaulapantahomma rapsututti kummasti pentuja, mutta tosi nopeasti tuon ikäiset lopulta tottuvat pantoihin. Päädyin Rukka -pantoihin, joissa on heijastava ominaisuus. Pentupannat ovat kevyitä ja ne siksi on vaihdettava tukevampiin pantoihin myöhemmin, mutta tomivat hyvin opetteluvaiheessa. Ja pentuja uusiin koteihin haettaessa on panta mihin halutessaan pennun kytkeä esim. pitemmän kotimatkan tauoilla. 

Itsehän juhannuksena Nàstia ja pentua hakiessani olin unohtanut kaikki talutushihnat kotiin, mutta onneksi autosta löytyi eri pituisia liinoja. Ja pannan muistin joka tapauksessa ottaa pennulle. Aikoinaan Tsaban hain ilman pantaa tai hihnaa pennulle. Pysähdyin kotimatkalla pissattamaan pentua, joka luikahti pissattuaan auton alle. Siinähän sitten pyydystin pentua käsiini, jotta matka voisi jatkua 😂Tsabba- pentu eli eri aikatauluissa ja olisi voinut tutkia auton alustaa huomattavasti pitempään.

Muilla pennuilla on jo hyvät kodit tiedossa, Poronkyynel vielä omaa kotiaan etsii. Alla 5-viikkoiskuvat pojasta 😍





 Poronkyynel 
3 cl Finlandia Vodka (017)
1 cl Cointreau (222)
Jääkarpalot

Cuba Libre
4 cl Bacardi (165)

  • cocis
  • sitruunasiivu
  • grogilasi
Hot Shot
2 cl Galliano (317)
2 cl kahvia
2 cl kermavaahtoa

  • rakennetaan kerroksittain snapsilasiin
Ampiainen
2 cl Finlandia vodka (017)
2 cl Banaanilikööri (326)

  • ginger ale
  • kirsikka
  • pillit
  • grogilasi

Lumumba
3 cl Cognac de Luze (91) tai espanjalainen brandy
1 cl Cacao Brun 232

  • kylmä tai kuuma kaakao
  • high ball - tai totilasi

 Nuortti

"Nuortin kanjoni on eräs maamme komeimpia jokilaaksoja. Sen alue on kaksi miljardia vuotta vanhaa kallioperää, jonka ympärillä olevat korkeat alueet kohosivat ”äskettäin”, vain 30–50 miljoonaa vuotta sitten, maankuoren lohkoina ympäristönsä yläpuolelle. Lohkoja rajoittavat murroslinjat, joista huomattavimpia ovat Nuortin, Suomujoen, Anterijoen ja Tuiskukurun laaksot. Ne ovat kaikkien Saariselän ja Koilliskairan kulkijoiden tuntemia. " (Erä Vaeltaja 2/2005, 20).

Nuortin kanjoni

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kohta viisi viikkoa täynnä

kaikki kuvat: Kirsi Toppi









Pennut syövät kiinteää ruokaa jo neljä kertaa päivässä hyvällä ruokahalulla. Niitä on helppo käsitellä, leikkaan pentujen kynnet kerran viikossa vaivatta. Meillä on käynyt joka päivä pennunkatsojia, joten ei ole huolta etteivätkö pennut tottuisi myös vieraiden käsittelyyn.

Aurinkoisina päivinä pennut ovat olleet takapihalla pitkiä aikoja, eivätkä ne enää ole oikein innostuneita viettämään porukalla sadepäiviä sisällä. Ulkona on vain paljon jännempää 😊Ja toki siellä painitkin maistuvat paremmalta.

Pennuille turvotettu nappulakin maistuu ja kuppi tyhjenee, mutta mielenkiintoista on taas huomata kuinka raakaruoka herättää pennuissa huomattavasti enemmän hässäkkää. Omat koirani syövät noin puolet kuivanappulaa ja puolet raakapakasteita, ja myös pentujen emä syö luonani Golden Eaglen lisäksi raakaruokaa, vaikka se kotonaan on syönyt vain nappulaa. Mitään erityistä totuttelua se ei vaatinut,vatsa toimii hyvin.


torstai 13. heinäkuuta 2017

Nelivikkoisten pentujen pompintaa

You tube linkki

Aivan parasta mielialalääkettä on tuommoset ilontuojapennut. Hassussa iässä ovat.

Pennuille on varattu jo ell tarkastusaika ja Mustin ja Mirrin pentureputkin ovat jo saapuneet. Aika menee nopeasti! Ensi viikolla shoppailen pennuille pannat kaulaan.

L. Nuortin Lumumba




L. Nuortin Poronkyynel




L. Nuortin Hot Shot


L. Nuortin Ampiainen

L. Nuortin Cuba Libre

L. Nuortin Ampiainen

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Nimet






Loihakka Nuortin Poronkyynel


Loihakka Nuortin Lumumba


Loihakka Nuortin Hot Shot




Loihakka Nuortin Ampiainen


Loihakka Nuortin Cuba Libre



Neiti ehti ensimmäisenä tutkimaan kevythäkin mukavuuksia

Poronkyyneleellä alkaa pukata ruuhkatukkaa 😊


...ja pieni malinois -kaveri 💓


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kesäpäivien pentuja

Porukan ainoa tyttö edessä, pojat takana

Jumppa- ja tasapainohommia 😊

Poronkyynel on varsinainen sötnos, sen tunnistaa hyvin kuonopiirrosta.


Pennut ovat löytäneet paitsi juoksujalat, myös kiipeilyjalat 😊


Ampiainen ehtii joka paikkaan, nimi sopii herra JokaPaikanSurraajalle mainiosti.

Tämänkokoiselle eläjälle portaat ovat siihen astisen elämän suurin ylitettävä este.




Ihanaa, kun säät hellivät ja pennut saavat ulkoilla kesän lämmössä. Ne ovat nyt syöneet ulkona muutaman aterian ja aterioinnin jälkeen luonnollisesti pisut ja kakatkin tulevat nurtsille. Sisällä niillä on laajennetussa pentuaitauksessa sanomalehtiosio, jonne pennut ihmeen hyvin ovat alkaneet löytää pissalle.