HK1

Tiistain iltakokeessa Rássin kanssa korkattiin haun osalta koeura. Tottis oli Heikinharjun kentällä ja maastot Hiukkavaaran takana. Tottiksessa jo totuttuun malliin koevire oli älytön. Ois ehkä pitänyt ottaa alas sitä jollain, mutta millä. Paikkamakuussa kuului ääntä ensin niin kuin arvasinkin, mutta rauhoittui pian hiljaiseksi. Tai sitten en vain kuullut, koska seuraamiskaviota suorittava lpk haukkui suoraa huutoa. Sen seuraamiset jäivätkin sitten lyhyeen ja valitettavasti koe epäonnistui heidän kohdallaan tällä kertaa. Me jatkoimme lyhyehkön paikkamakuun jälkeen seuraamiseen, jossa siis kerta kaikkiaan koira äänteli alussa. Piru kun ei siihen voi puuttua kokeessa, eikä sitä myöskään tapahdu kuin kokeessa. Ylivireisyydestä johtuen seuraaminen oli muutenkin normaalia huonompaa kun ei keskittyminen tietenkään ollut ihan parasta. Rássi rauhoittui kuitenkin kaavion edetessä, teki nopean istumisen ja ok maahanmenon. Noudoissa alkoi taas nostaa virettä, ja A-esteellä olikin sitten siinä