Uutimia

Perjantaina oli aivan ihana ulkoilusää, lämmin tuuli ja puolipilvistä. Syötiin porukalla vähän hilloja ja Tsabba ilotteli uudistuneessa, karvattomassa kesälookissaan jänkävesissä. Mikäpä se siinä jos kesäksi turkin puottaa, samannäköinenhän Tsabba oli viimeksikin pennutuksen jälkeen. Se on itse kovin iloinen turkittomana.


Aiemmin viikolla Tsabba kävi uusimassa rokotuksiaan. Samalla ell tsekkasi Tsaban pentujen jäljiltä melkoisen likaiset hampaat ja minä tätä ilmiötä hänelle ihmettelin. Edellistenkin pentujen jälkeen Tsaban hampaat olivat aivan möhnäiset. Mielenkiintoista oli, että eläinlääkäri kertoi hampaiden yleensä olevan jopa sitä likaisemmat mitä parempi emo pennuilleen on. No, Tsabba tosiaan on todella hyvä emä, vaikka hampaat nyt täytyykin sitten putsauttaa taas pentuilujen jälkeen. Liittyy kuulemma hormoonitoimintaan ja sen semmoiseen.


Viikko sitten Rássi depytoi niinkin vierailla areenoilla kuin koiranäyttelyssä. Romanialaistuomari ei oikein käyttölinjaista tervua arvostanut ja paukauttikin sen KÄY-T:n pöytään. No, sillä me emme mitään tee, koska luonnollisesti H:ta olimme hakemassa. Kiitos kuitenkin handlerille! Minun kanssahan Rássi ei juokse muuta kuin seuraamisliikettä, mutta toisaalta se ei kyllä oikein malttanut seisoskella kehässä kun näki minut kehän laidalla. Mammaa tuli ikävä, ja ihmekkös tuo kun on niin tylsä laji :)

Näyttelystä porhalsimme suoraan Jan Vartiaisen tottissemmaan. Oikein hyvät kaksi päivää, selkeäsanainen ja ohjauksessaan looginen kouluttaja. Varsin järkeviä vinkkejä pk-tottikseen mm. hyppyesteitten taakse sijoittumisessa.

Noin muuten Rássi on käynyt melko tiheään puruissa, ja edistynytkin kivasti. Vieläkin se on vähän sekaisin, mutta parempaa kohti mennään. Tottis sujuu hyvin, semma järkeisti treeniä pikantisti. Peltojälki on sillä mallilla, että huonompaa kohti on menty joten siinä täytyy puhaltaa peli poikki ja vaihtaa alusta (jolla aloittaa alusta). Varmaankin käydään elokuussa saamassa vähän ohjausta peltojäljelle.

Hakutreeneissä on käyty sen verran, että Rássista tehtiin entinen rullailmaisija ja nykyinen haukkuilmaisija. Voi miksi en tajunnut tuota jo alunperin! Luontainen haukkuilmaisija, hyvästi välineurheilu ja ruokarasiat, nyt tarvitaan enää koira+pk-liivit+narupallot  <3 Metsäjälkikoepaikka Rássille on maksettu ja ilmottu, joten janatreeniä pukkaa treenimuistilistalle. Kai sille joku jälkikin pitäisi ajaa että näkee miten kepit nousevat. Vähänhän se juoksupeikko vaanii pk-koekalenteria, Rássi on juossut viimeksi tammikuussa...

 Uusia kuvia Petäjä-pennuista! On kyllä melkoisen samanhenkistä porukkaa :)

 L. Petäjä Njarga eli Koda, kuva Tapani Tanhua
 L.Petäjän Piekka eli Nemi, kuvat Annastiina Junttila

 L. Petäjän Käpälä eli Varri varrimaisemissa, kuva Joona Suihkonen

L.Petäjä Akmeeli eli Unna Dagolas Rakastajatar l.Tinkan kyljessä nukkumassa

Ja vielä yksi Unnasta, kuva Sanna Rautio


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tsekattuja

Passikuvia

Pennut lähenevät viikon ikäpyykkiä