Pandoran Lipas

Aamulla hallilla. Koska minulla nenä vuotaa ja hikeä pukkaa rehkimättä, menimme autolla vaivaisen kilometrin matkan. Se olikin osuva ratkaisu, koska meillä oli yllättäen treeniseurana brassiterrieri ja amstaffi. Koirat siis vuorotellen autosta ulos. Häiriö on hyväksi, harvoin vieraita koiria vain samaan aikaan hallille sattuu.

Tsabba ensin. Sillä oli kaiken kaikkiaan hyvä tekemisen meininki. Seuruupätkät, liikkeestä istuminen, ruutua ja luoksarin stoppeja+koko luoksari. Seuruut hyvät, ruutuun mennessä otti häiriötä muista koirista (olivat ruudun suunnassa) ja meni haukkuen ruutuun. Samaten jossain kohti seuruupätkää haukahti pari kertaa häiriötä. Olen siis avannut Pandoran lippaan haukuttaessani sitä ennen tottiksia. Tsabba ei koskaan haukkunut tehdessään ennen kuin aloin vireennostotoiveissani sitä tarkoituksella treeneissä haukuttamaan.

Ruutu oli hitaahko, muuten hyvä. Patukka ensin ruudussa, sitten vasta loppupalkkana. Luoksarin stopit erityisen hyvät, niin hyvät ettei ehkä koskaan. Oikein lysti! Hidas pätkä luoksarissa on seisomisesta makaamiseen, siitä loppuun se tulee taas hyvin. Lopuksi oli yllättäen agipätkä kaareva hyppy-A-hyppy, jonka jälkeen loppupalkalle repulle (oikeasti Alkon kassi, koska Rássi on teurastanut reenirepun).

Rássille seuruupätkä, liikkeesta istuminen, ruutua ja pari lyhyttä luoksaria. Sama setti kuin Tsaballe agipätkää myöten. Erinomainen vire, nopea koira, ei mitään merkitystä häiriöllä. Agihypytkin se täysin olemattomasta treenistä huolimatta haki kivasti, vaikka olisi voinut vaihtoehtoisesti myös kaarevalla radalla juosta suoraan ekalta esteeltä loppupalkalle (patukka). Tösseröin tosin ensin korostamalla A:n loppukontaktia jättämällä patukan maahan A:n alastulolle. Virhe. Rássi arveli heti lähteä takaisinpäin palauttamaan patukkaa...

Pitäisi varmaan ottaa paikkamakuitakin joskus. Nyt on mennyt niin monet kimppatreenit ohi tapahtumien ym. juhlapyhien vuoksi, että paikkamakuut ovat jääneet täysin seuraa vaille. Rássilla on voi-tokopaikka kesäkuun alun kokeeseen Tornioon.

Taiteellista videonpätkää maanantailta, molemmat esiintyvät. taiteellisuus tässä yhteydessä tarkoittaa huonoa kuvanlaatua:






Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tsekattuja

Passikuvia

Pennut lähenevät viikon ikäpyykkiä